Synnytyskertomus osa 2: Toipuminen Sektiosta

Tämä kirjoitus on jatkoa mun aikaisemmalle synnytyskertomukselle, jossa kerroin miten kiireellinen sektio oli mennyt. Kyseisessä kirjoituksessa lupasin kirjoittaa erikseen miten toipuminen perhehuoneessa lähti käyntiin.

Pääsin tosiaan osastolle heräämöstä noin neljä tuntia sektion jälkeen (pe 3.11.). Herra x oli odottanut vauvan kanssa osastolla koko tämän ajan. Meillä oli toivomuksena päästä perhehuoneeseen ja onneksi sinne myös pääsimme. Meillä oli osastolla oma huone, jossa oli meille molemmille omat sängyt. Huoneessa oli myös tv sekä oma kylppäri. Herra x oli osastolla mun kanssa 247 eli koko sen ajan mitä minäkin.

Ensimmäinen päivä mulla meni täysin sumussa. Mulla meni sen verran vahvat kipulääkkeet, että nukahtelin koko ajan ja olo oli sumuinen. Vauva vietti aikaa mun rinnalla ihokontaktissa, mutta oli myös kapaloituna omassa sängyssään. Herra x seisoi melkein koko ajan vauvan sängyn vieressä.

Laittelimme molemmat viestejä ystävien ja perheen kanssa ja kerroimme, että pikkuinen oli nyt saapunut. 

Sain kipulääkettä säännöllisesti 8 tunnin välein ja ensimmäisenä iltana yritin kätilön kanssa saada itseni kävelemään, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Mulla oli niin huono olo lääkkeistä, että mua oksetti ja huimasi pystyasennossa. Kipu oli liikkuessa myös ihan jäätävän kova. Haavalla ei ollut kipua, mutta kipu tuntui alavatsassa pintaa syvemmällä. Kun olin makuulla, niin kipua ei ollut.

Päätin jättää vahvat kipulääkkeet kivusta huolimatta pois, jotta saisin pääni selväksi ja huonon olon pois. Seuraavana päivänä leikkauksesta menin pelkän Panadolin ja Buranan voimalla ja tuolloin pääsin vihdoin ylös sängystä. Sattuihan se pirusti, mutta   huulta purren se onnistui.

Kolmantena päivänä nousin noin tunnin välein sängystä ylös ihan väkisin. Kipu oli edelleen kova, mutta se oli kumminkin siedettävissä. Tiesin myös, että mitä enemmän liikun niin sitä nopeammin toivun.

Sairaalassa herra x hoiti vauvan vaipanvaihdot ja hoitamiset. Kätilöt näyttivät hänelle miten napa ja silmät puhdistetaan sekä miten vauvan peppu pestään, jne. Itse keskityin toipumiseen ja siihen, että vauva on mahdollisimman paljon ihokontaktissa mun kanssa.

Leikkauksen jälkeen mulla ei noussut maitoa kauheasti, mutta onneksi minin tarve oli ensimmäisinä päivinä vähäinen. Tämän takia sairaalassa ei tarvinnut antaa korviketta. Mini oli todella unelias ja hänet piti väkisin herättää syömään, koska hän olisi vain nukkunut ihan koko ajan. Yksi kätilö sanoikin, että meillä on koko osaston kiltein vauva kun on noin rauhallinen.

Vauvan paino kumminkin laski ensimmäisinä päivinä yli 10%, joten kun pääsimme kotiin kolmen yön jälkeen, niin saimme heti ajan painokontrolliin. Nyt painoa on tarkkailtu ja onneksi se on lähtenyt nousemaan. Kahden viikon iässä mini oli saavuttanut takaisin syntymäpainonsa.

Kotona toipuminen on sujunut hyvin. Ensimmäinen viikko meni vielä kipulääkkeitä syöden, mutta nyt kolmantena viikkona olen voinut jättää kipulääkkeet kokonaan pois. Kotona en oikeastaan tuntenut lääkkeiden ansiosta ollenkaan kipua. Olin ihan ihmeissäni siitä miten hyvä olo mulla oli. Toki kipullääkkeillä oli tässä iso rooli, mutta olin asennoitunut johonkin ihan muuhun.

Tästä pääsette lukemaan synnytyskertomus osa 1: Kiireellinen sektio