Bloggareiden Kesäkarkelot

Kiire ei tunnu sitten hellittävän. Ei ollenkaan. 😀 Kesälomaa siis odotellessa! Paljon on ollut taas ohjelmaa ja seuraavat viikot on myös sitä täynnä. 🙂

Pikakelaus viikonloppuun eli viime lauantaina meillä oli #tyttöjenkesäkarkelot aka #bloggerssummerparty -bileet. Näillä hästägeillä löytyy IG:stä myös kuvia. Sara oli hommannut meille upean asunnon Ruoholahdesta, jonne kokoontui paljon Fitfashionin bloggareita ja paikalle tuli muutama muukin bloggari. Paikalla oli tosiaan mm.  SaraOutiAinoKatriMonnaMarissa,  EmmiAku, JenniNanaHillaNataliaMarika, Seidi, AnnaTiia ja Petra!

Näyttökuva 2015-6-3 kello 19.37.54

kuva 2

Mentiin täysin nyyttärimeiningillä eli kaikki tuotiin jtn. Mä toin kassillisen lighti Redbulleja ja marjoja. Mitkäs bileet ne sellaiset on joissa ei energiajuomaa olisi. Tarjolla oli salaattia, raakaherkkuja, karkkia, sipsiä, kuohuvaa, boolia jne. Eli kyllä me hyvinvointibloggaajatkin osaamme irrotella. Itse olin tosin autolla, taas kerran, mutta nautin kyllä mun redbulleista. 😀 Salaatti oli superhyvää ja maistoin myös gluteenitonta leipää, joka myös oli sairaan hyvää!

kuva 1

kuva 2

 

Oli ihan mielettömän kivaa taas tavata uusia ihmisiä ja jutella niin ”vanhojen” kuin uusienkin tuttavuuksien kanssa. Muahan jännitti todella paljon taas mennä paikalle, mutta ihan turhaan jännitin. Kivaa oli! Osa jatkoi ihan Teatteriin asti, mutta itseä väsytti niin paljon, että oli pakko mennä nukkumaan. Olin kumminkin lauantaina aamulla käynyt jättärillä porrastreenissä ja päivällä salilla eli olin kyllä poikki.

kuva 1

Sunnuntaina oli sitten ihan perustreenipäivä sekä äitini synttärit. Muuten otinkin aika rennosti.

Eli taas kerran ihana viikonloppu takana. 🙂

 

Juhlapäivitys

Viikonloppu oli täynnä ohjelmaa. Onhan se kiva, että kerran vuodessa on sitä sosiaalista elämää oikeen kerrakseen. Nyt sitten saan taas hyvällä omalla tunnolla erakoitua ja olla pitämättä yhteyttä kehenkään. ;D Noh ei nyt sentään, mutta melkein. 😀

Perjantaina oli James Bond teemaiset pikkujoulut jossa päätin hylätä kaikki bondtyttö-roolit ja olinkin itse Bond. Kekkereissä olin vain muutaman tunnin, koska mulla oli kiire kotiin kokkailemaan herra A:n synttärijuhliin purtavaa.

IMG_5498 (2)

10426672_10153255443246542_6784565225460679440_n

Perjantaina illalla ystävä tuli kylään ja hänen piti olla apuna kokkailussa mutta roolit vaihtuikin sen verran, että hän kokkasi/leipoi ja mä sähelsin vieressä. Mulla ei siis ole minkään näköisiä taitoja ruuanlaitossa. Iso kiitos siis ystävälle!

Lauantaina mentiin A:n kanssa aamukävelylle kahvien kera. Ihana oli aloittaa päivä taas raittiissa ilmassa ja rauhallisesti.

Kävelyn jälkeen syötiin aamupalat ja sitten mä rupesin laittamaan itseeni valmiiksi ja pakkailemaan kamoja ”Juhlapaikalle”. Meillä oli varattu sviitti Sokos Hotelli Vaakunasta. Lähdettiin kohti hotellia siinä ennen kolmea ja käytiin hakemassa ystäväpariskunta matkalla mukaan.

Hotellihuone oli täydellinen tähän tarkoitukseen. Iso olohuone/ruokailuhuone, oma makuuhuone, kaksi vessaa, sauna ja porekylpyamme. Laitettiin yhdessä huone valmiiksi ja porukkaa rupes siinä viiden jälkeen tulemaan paikalle.

 

IMG_0455

8

6

5

4

3

IMG_2146

2

 

Itse en ole ollut juhlimassa 1,5 vuoteen ja nyt olin valmentajalta saanut luvan lähteä laittamaan jalalla koreaksi niin ostin itselleni pullon kuplivaa jota nautiskelin yhdessä A:n kanssa illan mittaa. Loppujen lopuksi join vain 3 lasia shampanjaa ja yhden juoman baarissa. Loppuillasta baarissakin join vain vettä. Eli aika rauhallisesti meni koko ilta.

 

1

Juhlat meni hyvin ja synttärisankari sai hyviä lahjoja. Ihana oli viettää ilta ystävien kanssa. Juhlissa oli yhteensä vajaa 20 henkilöä. 🙂

Näyttökuva 2014-12-15 kello 21.14.57

IMG_2249

9

mu

7

 

Sunnuntaina ei ollut mitään huonoa oloa, mutta väsytti vain tosi paljon. Aamulla menin nauttimaan hotellin aamupalan ja ihastelin näkymää helsingin yllä. Aamualan jälkeen menin takaisin hotellihuoneeseen ja laitoin soimaan jazzia ja menin nauttimaan olostani porekylpyammeeseen sekä rentoutumaan saunaan. Ihana aamu! Huoneen luovutin vasta klo 14. Muuten olin koko päivän kotona ja katselin elokuvia.

 

IMG_2257

IMG_2256

 

Vaikka join vain muutaman lasillisen alkoholia niin eilen illalla oli kauheita mielihaluja ja söinkin ihan mitä sattuu. Lähinnä suklaata ja paljon. 😀 Aamupalalla söin kylläkin vaan kaurapuuroa ja sämpylän ja päivälliseksi salaatin. Mulla illalla tuli myös ”sunnuntaifiilis” jonka tunnistin entisestä elämästä. Ennen aktiivisen Johanna elämää niin inhosin sunnuntaita ja kun viikonloppusin kävin ulkona ja söin huonosti niin sunnuntai-illat meni ihan sumussa ja huonoissa fiiliksissä. Nykyisin mulle ei ole tällaisia tuntemuksia. Ei ole ollut vuosiin. Olin täysin unohtanut mille se tuntuu. Tämä taas vahvisti taas sen, että olen oikeasti tehnyt sen elämän muutoksen ja olen oikealla tiellä. Tässä on ihan hyvä pitää vähintään taas se vuoden tauko tuosta alkoholista. 🙂

 

IMG_2259