Minkälaiset Olivat Mun Ja Herra X:n Ensitreffit

Olen aikaisemmin kirjoittanutkin, että miten me x:n kanssa tavattiin, mutta nyt ajattelin kertoa teille, miten meidän ensitreffit oikein menivätkään.

Olin tosiaan suostunut treffeille x:n kanssa talvisena torstaina. X oli valinnut paikaksi yhden ravintolan, joka sattui olemaan juurikin texmex-paikka. Niille, jotka lukivat edellisen postauksen mun nirsoudesta, niin you know what I mean. 😉 

Kun kävelin ravintolaa kohti, niin näin kaukaa jo x:n. Hän odotti mua ravintolan edessä selkä muhun päin. Katselin kaukaa, että ainakin se on pitkä ja raamikas. Hän oli siis pyytänyt mua ulos Instagramissa ja sitä ennen olimme nähneet kerran, niin etten ollut nähnyt hänen kasvojaan.

Olin toki stalkannut hänen ig:nsä, mutta siellä oli vanhoja kuvia, joissa hän näytti todella nuorelta. Ihan nyt suoraan sanottuna, niin kuvien ensivaikutelma oli, että hän on bodarijuntti. 😀 Joten menin treffeille avoimin mielin, mutta mulla oli jo tietty kuva x:stä.

No kävelin kohti x:sää ja kun olin hänen luonaan, niin hän kääntyi mua kohti ja siinä sitten esittäydyttiin ihan virallisesti. Hän aukaisi mulle ravintolan oven ja menimme istumaan loossiin.

Juttelimme ihan kaikesta ja juttu kyllä luisti. Kiinnitin huomiota, että ihan kuin häntä olisi ujostuttanut, koska oli hieman hermostuneen oloinen.

Hän meni kyllä heti suoraan asiaan ja kyseli, että haluanko lapsia, haluanko naimisiin ja kuinka paljon käyn ulkona, miten treenaan, jne. Hän sanoi heti, että hän haluaa lapsia ja naimisiin sekä puolison, joka harrastaa liikuntaa, eikä käy liian usein bilettämässä. 😀 Hänellä oli siis todella selkeä kuva siitä mitä haluaa. Olin toki hieman yllättynyt näistä kysymyksistä, mutta ymmärsin hänen pointin siitä, ettei hän halua tuhlata kummankaan aikaa, jos meidän elämäntyylit ei sovi toisillemme ja meillä olisi erilaiset haaveet tulevaisuudelta.

Ulkonäössä kiinnitin huomiota hänen ruskeisiin silmiin, pituuteen ja olihan hän hyvässä kunnossa. Positiivista oli, että hänellä oli kivat vaatteet päällä eli Instagram ei ollut kertonut koko totuutta. Rehellisyyden nimissä pitää vaan todeta, että kengistä en pitänyt ollenkaan ja ne onneksi lensi sitten kaatopaikalle myöhemmin. 😀

Vaikutuksen muhun teki se, että vaikka hän käyttäytyi hieman ujosti, niin silti hän ihan pokkana sanoi, että on varannut mulle ja hänelle leffan sunnuntaille. Totesi vain, että me mennään yhdessä sunnuntaina leffaan. 😀

Kun olimme syöneet, niin hän auttoi mulle takin päälle ja kysyi, haluanko kyydin kotiin. Kun olimme hänen autollaan, niin siellä hän kaivoi takakontista jättimäisen kukkapuskan. Oli kyllä ihana saada kukkia!

Ensitreffeillä emme suudelleet. Taisi itseasiassa mennä neljät vai viidetkin treffit ennen ensisuudelmaa. 🙂

Tällaiset oli ensitreffit ja lopun te tiedättekin. 🙂 

Lue myös: Miten tavattiin x:n kanssa?

Menettämisen Pelko

Menettämisen pelko on asia mitä varmasti moni ihminen joutuu jossain elämänsä vaiheessa käsittelemään. Joillakin pelko voi tuhota jopa parisuhteen.

Kun muistelen omaa lapsuutta ja nuoruutta, niin menettämisen pelko on ollut jo silloin läsnä. Poikaystävät eivät tuolloin olleet vielä kuvioissa mukana, mutta sama pelko on ilmennyt ystävyys-suhteissa. Muistan miten rintaa puristi ja ahdisti, jos joku ystävä halusikin leikkiä kahdestaan jonkun toisen kanssa.

Kyseinen pelko muokkasi myös omaa käyttäytymistä varsinkin ystävien seurassa; suunnaton miellyttämisen tarve. Tämähän myös näkyi ihan omassa vaatetyylissä, joka muokkaantui sitä mukaa miten ystäväpiirikin. Miellyttämisen tarve on onneksi hälventynyt vuosien saatossa.

Nyt aikuisiällä olen päässyt koko ajan enemmän ja enemmän eteenpäin asian kanssa. Toki aikoinaan tämä vaivasi myös omaa parisuhdetta, mutta nykyisin olen oppinut kokonaan uuden ajatustavan. Tällä hetkellä uskon, että asiat tapahtuu jos on tapahtuakseen. Turha sitä on ennakkoon murehtia ja pelätä. Luotan myös herra x:ään 110 %, jonka takia kyseistä pelkoa ei ole ollut suhteessamme ollenkaan.

Oudointa on, että pelko ilmenee tänä päivänäkin vielä ystävien kohdalla. Vaikka mulla on sydänystäviä kahdenkymmenen ja kymmenenkin vuoden takaa, niin silti sydän jättää lyönnin välistä, jos viesteihin ei heti vastata tai jos näkeminen venyy. Hauskintahan tässä on se, että itse en ikinä vastaa viesteihin heti. 😀 Tiedän kyllä järjellä ettei ystävät vain yhtä äkkiä katoa, mutta nuoruudesta tuttu fiilis puskee vain läpi. Varmaan tämän takia haluan myös nähdä ystäviä niin paljon. He vaan ovat niin iso osa mun elämää. <3

En yhtään tiedä mistä koko pelko on alunperin lähtöisin. En ole lapsena menettänyt ystävää ja aina mulla on ollut kavereita ja ystäviä. En tiedä onko sillä ollut merkitystä kun oma mummini menehtyi kun olin neljä vuotias. Olin kuulema ollut hyvin läheinen hänen kanssaan. Voihan olla, että se on jättänyt alitajuntaan jonkun jäljen.

Theon syntymän jälkeen pelkotilat ovat välillä menneet ihan uusiin atmosfääreihin, varsinkin äitiyden alkumetreillä. Kauhea pelko, jos Theolle kävisi jotain. Sitä ei pysty edes kuvailemaan miten rakas se oma lapsi on. Ei olisi asiaa mitä en hänen puolestaan tekisi.

Kuvat: Katri Gruner

Oletteko te kokeneet menettämisen pelkoa?