Näitä Asioita En Vaan Ymmärrä

Kohtaan melkein viikottain sellaisia asioita ja tilanteita, jossa mä itse ajattelen, että miten aikuiset voi käyttäytyä noin. Musta välillä tuntuu, että ihmisiltä unohtuu kokonaan sellainen perusjärki ja kohteliaisuus. Varsinkin aikuisiässä tietyt asiat pitäisi mun mielestä tulla automaattisesti ja ihmisillä pitäisi olla käytöstavat.

Tässä nyt ihan vain muutamia esimerkkejä mihin olen törmännyt itse tai kuullut ystävältä. 

1. Oven aukaiseminen 

Olen useasti tullut vaunujen kanssa esim. kauppaan ja ihmisiä menee mun edellä ja takana. Silti kukaan ei auta aukaisemaan ovea vaikka olen vaunujen kanssa liikenteessä. Näin ei onneksi ole aina. Itse aukaisen aina oven, jos nään jonkun olevan vaunuilla tulossa.

2. Ajatellaan asiat vain omalta kantilta 

Mä yritän aina ajatella tilanteet niin, että miltä musta tuntuisi jos mulle tehtäisiin noin. Vaikka ystävienkin kanssa saattaa olla asioista näkemyseroja, niin aina yritän asettua sen toisen ihmisen saappaisiin ja ymmärtää myös hänen näkökulmansa. Meidän kaikkien ei tarvitse ajatella asioista samalla tavalla ja ne näkemyserot tuo omaan elämään vaan perspektiiviä. Mikäs sen parempi tapa onkaan avartaa sitä omaa elämänkatsomustaan.

3. Ilkeys 

En vain ymmärrä miksi aikuiset ihmiset haluavat tarkoituksella olla ilkeitä toisilleen. Kaikista ihmisistä ei tarvitse pitää, mutta kaikille tulee olla ystävällinen. Liian usein kuulen ystäväporukalta jostain työpaikkakiusaamisesta. Tätä en ole ikinä ymmärtänyt. Miten aikuiset ihmiset voivat käyttäytyä näin. Musta tällainen käytös kertoo todella paljon siitä henkilöstä itsestään.

4. Tien antaminen

Jos vesisateella olen ylittämässä tietä, niin musta olisi ihan kohteliasta jos se autoilija nyt antaisi mun ylittää sen tien. Se kuski on kumminkin siellä auton sisällä ja minä sateessa ulkona.

5. Ihmisten kunnioittaminen

Ollaan ystäviä tai ei, niin mun mielestä jokaista ihmistä tulee kohdella hyvin. Kun täältä lähdetään niin kaikki me ollaan samalla viivalla. En ymmärrä miten toiset ovat tarkoituksella röyhkeitä ja töykeitä toisia kohtaan. Olen törmännyt tällaisiin ihmisiin jopa ihan asiakaspalvelutehtävissä.

Mun mielestä sellaiset pienet ”act of kindness” -jutut ovat niitä parhaimpia! Se voi olla pieni kehu, ratikan oven pitäminen kun joku juoksee kyytiin, hymy tai hissin oven pitäminen auki, jotta kaikki ehtii mukaan. Itse olen esim. kaupassa tehnyt niin, että jos mun takana olevalla on huomattavasti vähemmän ostoksia, niin päästän hänet mun ohi. Muutaman kerran olen antanut edessä olevalle henkilölle kolikoita, jotta rahat riittävät ostoksiin. Kerran maksoin yhden tytön subwayn patongin kun hän oli mun edellä ja hänen rahat eivät riittäneetkään. Näistä tulee niin hyvä mieli!

Mun paraskaveri taas on kunnon hyväntekijä. Hän on auttanut vaikka ketä! Viimeksi tällä viikolla hän nappasi juna-asemalta kyytiin tuntematton raskaana olevan naisen ja hänen miehensä ja heidän koiran! 😀 Hän vei heidät Helsingin keskustaan, jotta kerkeävät neuvolaan kun juna oli mennyt rikki. 😀 Hänestä voi vaan ottaa mallia. <3

Menettämisen Pelko

Menettämisen pelko on asia mitä varmasti moni ihminen joutuu jossain elämänsä vaiheessa käsittelemään. Joillakin pelko voi tuhota jopa parisuhteen.

Kun muistelen omaa lapsuutta ja nuoruutta, niin menettämisen pelko on ollut jo silloin läsnä. Poikaystävät eivät tuolloin olleet vielä kuvioissa mukana, mutta sama pelko on ilmennyt ystävyys-suhteissa. Muistan miten rintaa puristi ja ahdisti, jos joku ystävä halusikin leikkiä kahdestaan jonkun toisen kanssa.

Kyseinen pelko muokkasi myös omaa käyttäytymistä varsinkin ystävien seurassa; suunnaton miellyttämisen tarve. Tämähän myös näkyi ihan omassa vaatetyylissä, joka muokkaantui sitä mukaa miten ystäväpiirikin. Miellyttämisen tarve on onneksi hälventynyt vuosien saatossa.

Nyt aikuisiällä olen päässyt koko ajan enemmän ja enemmän eteenpäin asian kanssa. Toki aikoinaan tämä vaivasi myös omaa parisuhdetta, mutta nykyisin olen oppinut kokonaan uuden ajatustavan. Tällä hetkellä uskon, että asiat tapahtuu jos on tapahtuakseen. Turha sitä on ennakkoon murehtia ja pelätä. Luotan myös herra x:ään 110 %, jonka takia kyseistä pelkoa ei ole ollut suhteessamme ollenkaan.

Oudointa on, että pelko ilmenee tänä päivänäkin vielä ystävien kohdalla. Vaikka mulla on sydänystäviä kahdenkymmenen ja kymmenenkin vuoden takaa, niin silti sydän jättää lyönnin välistä, jos viesteihin ei heti vastata tai jos näkeminen venyy. Hauskintahan tässä on se, että itse en ikinä vastaa viesteihin heti. 😀 Tiedän kyllä järjellä ettei ystävät vain yhtä äkkiä katoa, mutta nuoruudesta tuttu fiilis puskee vain läpi. Varmaan tämän takia haluan myös nähdä ystäviä niin paljon. He vaan ovat niin iso osa mun elämää. <3

En yhtään tiedä mistä koko pelko on alunperin lähtöisin. En ole lapsena menettänyt ystävää ja aina mulla on ollut kavereita ja ystäviä. En tiedä onko sillä ollut merkitystä kun oma mummini menehtyi kun olin neljä vuotias. Olin kuulema ollut hyvin läheinen hänen kanssaan. Voihan olla, että se on jättänyt alitajuntaan jonkun jäljen.

Theon syntymän jälkeen pelkotilat ovat välillä menneet ihan uusiin atmosfääreihin, varsinkin äitiyden alkumetreillä. Kauhea pelko, jos Theolle kävisi jotain. Sitä ei pysty edes kuvailemaan miten rakas se oma lapsi on. Ei olisi asiaa mitä en hänen puolestaan tekisi.

Kuvat: Katri Gruner

Oletteko te kokeneet menettämisen pelkoa?