Hormoniton Ehkäisy: Miten Meni Niin Kuin Omasta Mielestä

Tämä on sellainen aihe, josta olen halunnut kirjoittaa monen monta kertaa. Sisäinen ääneni on kumminkin käskenyt olla hiljaa, mutta nyt sitten aukaisen sanallisen arkkuni.

Aloitin jo todella nuorena syömään e-pillereitä kovien kuukautiskipujen takia, joita söin ihan aikuisikään asti. Kuukautiskivut kumminkin pahenivat iän myötä vieläkin pahemmaksi. Epäilynä oli myös endometrioosi, koska kivut menivät ihan hermosärkyyn asti. E-pillereiden sijaan söin vuoden keltarauhashormonia, joka rupesi hieman auttamaan koviin kipuihin.

Jouduin kumminkin lopettamaan keltarauhashormonit, koska sain iho-ongelmia, joiden syytä ei tiedetty. Tämän takia pillerit laitettiin lääkärin määräyksellä tauolle. Otin tuolloin käyttöön aika kovassa suosiossa olevan hedelmällisyystietokoneen eli hormonittoman ehkäisyn.

Kuva tammikuulta 2017

Luin ennakkoon paljon tietoa ja tutkimuksia, joilla osoitettiin laitteen käytön olevan turvallista ja varmaa.  Taisi mainoslappusessa lukea 99 % varma! Tämän hedelmällisyystietokoneen käyttämän algoritmin perustana on yli miljoonan kierron ajalta saatu palaute ja se käyttää tilastollisia menetelmiä arvioidessaan hedelmällisyyden tilan. Se toimii niin, että laite näyttää ovulaatioajan tarkasti päivittäin mitattuna ruumiin lämpötilan perusteella.

No. Otin sen käyttöön ja musta se oli tosi hyvä. Se herätti mut joka aamu mittaamaan lämpötilan, ja kertoi sitten, onko nyt kohta kuukautiset alkamassa vai onko ns. hedelmätön. Olen ystävilleni sanonut, että ainoa negatiivinen siinä oli, että tietokone näytti valoilla, että mikä on tilanne. Punainen: jalat ristissä, keltainen: omalla vastuulla, vihreä: good to go. 😀 No keltaisia aamuja oli kaikista eniten. 😀

Kuva tammikuulta 2017

Olihan se kiva olla pitkästä aikaa ilman mitään ylimääräisiä hormoneja tungettuna kehoon, mutta eihän se mennyt niin kuin Strömsössä. 😀 Käytin laitetta noin puoli vuotta ja tadaa olin raskaana. Ei sinänsä ollut mikään jättiyllätys, koska omalla riskillähän laitteeseen luotin.

Theo 6 kk

No niin eli mitenkä siis meni niin kun omasta mielestä? Nyt kun Theo on tossa mun vieressä niin sanon, että meni juuri niin kuin kuuluikin mennä. Tämä oli kohtalo ja tarkoitus. Näin asioiden pitikin mennä. 🙂 <3

johannavaris

7 vastausta artikkeliin “Hormoniton Ehkäisy: Miten Meni Niin Kuin Omasta Mielestä”

  1. Niin siis pettikö laite vai omalla vastuulla keltasella otitte riskin? Lopetitko hormonit kuinka paljon aikasemmin ja ehtikö kierto tasaantua kunnolla ennen käyttöönottoa? Ja jos vika oliki sit vaan laitteessa ni lähetittekö tiedot analysoitavaks et mikä petti? Kiinnostaa jo siks, et tää tarina jäi ihan puolitiehen sekä siks, et ite just hommasin tommosen ja lukenu ja uskonu just siihen ysikytjotain prosentin varmuuteen 😀

    • Lopetin hormonit noin puoli vuotta ennen ja ehti kyllä kierto tasaantua. En lähettänyt analysoitavaksi. Siis näitä vihreitä päiviä on kuukaudessa joku 4-5 putkeen ja kaikki muut oli tyyliin keltaisia. 😀 Eli ihan omalla riskillä keltaisella.

  2. Siittiöt voi elää jopa 72h joten vaikka sulla tänään olis vihreä, ja harrastat seksiä, niin huomenna tai ylihuomenna voi olla keltainen ja sulla on jo ne elävät siittiöt sisälläsi matkalla määränpäähän.

  3. Tämän laitteen nimi ei todellakaan pitäisi olla ehkäisytietokone vaan raskaustietokone.
    Tällöin näkisit parhaimmat päivät peiton heilutteluun ja pystyisit seuraamaan kiertoasi tarkemmin

    Mutta ehkäisynä tämä kone ei todellakaan toimi. Tai täydellisesti ehkä joo silloin, jos haluat seksiä ehkä max 5 kertaa kierrossa.

    Vaikka kierto olisi säännöllinen, voi ovulaatio myöhästyä vaikka pienen stressin takia parikin päivää. Tai vaikka pienen flunssan takia lämpö nousta ”väärässä” kohtaa ja laite tunnistaa sen liittyvän ovulaatioon

    Eli hanki laite jos haluat lapsia!

  4. Kiitokset rehellisestä kirjoituksesta! Jossakin vaiheessa joka toinen bloggaaja julisti lopettaneensa e-pillerit, mutta useimmista kirjoituksista jäi hieman epäselväksi, että miten jatkossa hoitaa ehkäisyn mikäli sille kuitenkin on tarvetta. Sitten näihin blogeihin alkoi tupsahdella ilmoituksia tulevasta perheenlisäyksestä… Voihan sen ehkäisyn siis jättää pois, jos suunnittelee perheenlisäystä tai perheenlisäyksestä ei olisi haittaa. 😀

  5. Jep, itse hommasin ehkäisyksi lady compin ja ehdin käyttää sitä noin 4kk ja nyt raskaana. Eli en voi suositella ehkäisynä jossa ei missään nimessä halua tulla raskaaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 27
Tykkää jutusta