Fitnesskisaaja = Itsekäs?

Fitnessbuumin jatkuessa on hyvin luonnollista, että se jakaa mielipiteitä välillä hyvinkin vahvasti. Mediassa on ollut kauheasti kirjoittelua siitä miten haitallista elimistölle ja psyykkeelle fitness on sekä vahvoja mielipiteitä siitä onko fitness urheilua vai ei. Se että onko fitness urheilua vai ei, niin olen todella samoilla linjoilla Loujiin kanssa (voitte käydä lukemassa hänen kirjoituksensa tästä). Eli fitneksessä kisaava henkilö on munkin mielestä urheilija, mutta lavalla oleva suoritus ei ole urheilusuoritus vaikka siihen pääseminen on vaatinut useamman vuoden työn.

Se mistä nyt halusin kirjoittaa on tämä fitnesskisaajan itsekkyys. Siitä on ollut kirjoittelua nyt blogeissa ja olen kuullut siitä myös ihan henkilökohtaisella tasollakin.

Toki lajia sivusta seuraava voi pitää kisaajia itsekkäinä ja omaa napaa tuijottelevina pinnallisina hörhöinä joiden päässä ei liiku mikään muu kuin se milloin on seuraavat treenit, paljon kello on – mun pitää syödä, kuule nyt on pumpissa lihakset – nappaa kuva jne. Myönnän, että osa mun keskusteluista kuulostaa just tolta ja huomaan, että useasti puhun siitä miten treenit on mennyt ja paljonko oon saanut nostettua painoja jne.

Lajissa itsessään tulee huolehtia myös ulkonäöstä koska lavalla arvostellaan lihasten/kropan lisäksi ulkonäköä. Mullakin on ripsien pidennykset, ajoittain hiusten pidennykset ja haluan näyttää huolitellulta myös ihan töitteni puolestakin.

Mutta ajatellaanpa asiaa toisin päin, jos en kisaisi. Puhuisin miten töissä on mennyt tai minkälaista mulla oli baarissa jne.  Miten noiden puhuminen on yhtään vähemmän itsekästä kuin treeneistä puhuminen? Vaikka puheen aiheet on siirtyneet pois töistä ja muusta sosiaalisesta elämästä pyörimään lähinnä tuon saliurheilun ympärille, niin se ei tarkoita, että nyt en mitenkään pysty puhumaan mistään muusta tai että olisin nyt yhtä äkkiä muuttunut ihan täysin eri ihmiseksi joka ei pysty millään tasolla huomioimaan ympärillä olevia ihmisiä. Kyllä! Kyllä minä edelleen kysyn kavereilta mitä heille kuuluu, ihan samalla tavalla kuin silloin kun en treenannut kisoihin.

Mulla oli myös ripsien ja hiusten pidennykset jo ennen kuin aloitin edes haaveilemaan treenaamisesta. Myös ennen koko kisaamisprojektia pidin huolta mun ulkonäöstä vaikka kroppaa koristi elintasovatsa.  Vaikka kisaprojekti on meneillään ja olen nyt ”pinnallinen ja itsekäs” niin edelleen muhun voi hyvin törmätä kaupungilla ilman meikkiä likaisessa tukassa ja lumikengissä. Vaikka harrastan fitnesstä ja treenaan kisoihin niin kyllä minä edelleen avaan ovia vanhuksille, lahjoitan rahaa hyväntekeväisyyteen, kiitän kaupassa ja yritän tehdä positiivisia yllätyksiä perheelle ja ystäville (Myönnän että hissiin tungen kylläkin aina ekana mutta se on vaan paha tapa joka on ilmeisesti tullut mulle perimän myötä :D).

Uskon, että kisaamisen jälkeen mun työnantaja edelleen muistaa mut hyvänä työntekijänä, lähikaupan kassa muistaa mut tyttönä joka aina tervehti, kahvilan työntekijä muistaa mut henkilönä joka aina toivottaa mukavaa työpäivää ja ystävät muistaa mut omana itsenäni eikä niinkään tyttönä joka kisas ja omas tiukan kropan.

Mietin myös ihan yleisesti tätä koko asetelmaa; Miten Fitnesskisaaja on yhtään sen itsekkäämpi kuin kuka tahansa muu urheilija? Kyllähän Kiira Korpikin pitää huolta ulkonäöstä ja eihän häntäkään kukaan sano itsekkääksi. Samalla tavalla muutkin urheilijat treenaa kovaa, välttää alkoholia ja joutuu elämään kurinalaista arkea. Heilläkin varmasti keskustelut painottuu siihen omaan lajiin ja onko siinä loppujen lopuksi mitään väärää?

Toki mun sosiaalinen elämä on kärsinyt, koska kieltäydyn baarireissuista ja ravintolaillallisista ja anoppiakin harmittaa kun en pysty kahvipöydästä sitä pullaa syömään. Pahoittelen. Se johtuu siitä, että olen ”itsekäs” ja en ajattele miten pahalta mun kavereista tuntuu kun en ole nollaamassa päätäni siellä baarissa tai siitä miten kauhealta mun poikaystävästä tuntuukaan kun ravintolassa juon vain laitti limua ja katson kun hän vetää burgeria. Tämä on nyt tarkoituksella hieman kärjistetty mutta toivon että ymmärrätte pointtini.

Tuolta varmasti löytyy myös niitä kisaajia jotka eivät oikeasti ajattele mitään muuta kuin kisaamista, ulkonäköä ja sitä omaa napaa, mutta sitä ei kannata yleistää, että kaikki ovat sellaisia. Näitä samoja henkilöitä löytyy varmasti myös fitneksen ulkopuolelta ihan yhtä lailla.  

Jotkut voi tosiaan sanoa harrastavansa fitnesstä, koska se on ”vain cool”, mutta urheilu on urheilua. Näitä buumeja tulee ja menee. Musta se on vaan hienoa, että lajia kokeillaan! Kyllä ne henkilöt jotka lähtee kisaamaan vaan sen takia kun se on nyt muodissa niin karsiintuu sieltä äkkiä pois ja jos ei karsiinnu niin silloin siitä on tullut uusi elämäntapa. En usko, että kukaan pystyy syömään gramman tarkasti jokaista suupalaa, treenata sen 6-12 x viikossa sekä huoltaa kehoa säännöllisesti kuukausia ja vuosia ihan vain sen takia kun tää on nyt IN!

Itse teen tätä koska mä pystyn. Hyvin yksinkertaista. Oon ollut ikuinen sohvaperuna joka ei oo suostunu menee edes kävelylle ja nyt oon treenannut oikeasti tosissaan jo kohta pari vuotta. Nautin siitä tunteesta mitä itsensä haastaminen mulle tuo. Se tunne, että ”mä pystyn tähän” vie mua eteenpäin ja sitä mä rakastan.

Yhteenvetona haluaisin todeta, että kaikki ihmiset on jollain tavalla itsekkäitä. Toiset enemmän kuin toiset, huolimatta siitä harrastaako fitnesstä vai ei. 🙂

 

 DSC_2946 pienempi

Ajankohtaisia ajatuksia

Ajattelin nyt kirjoittaa hieman omia ajatuksia ja fiiliksiä mitä mulle on viimeaikoina tullut kun eri medioissa on ollut niin negatiivista kun positiivistakin kirjoittelua meneillä olevasta Fitnessbuumista sekä avata vielä vähän enemmän tätä omaa matkaa, koska osa lukijoistani on varmasti uusia ja ei välttämättä ole jaksanut selata vanhoja kirjoituksia. 🙂

14.10.2012 Klo. 12:25

Lähdin mukaan tähän valmennukseen juuri nyt, koska ajattelin, että nyt on aika saada päätökseen tämä ainainen kamppailu painon kanssa. Tiedän, että loppuelämäni joudun katsomaan mitä syön ja urheilemaan, mutta nyt haluan vihdoin päästä siihen missä mun tavoitepaino on. Mulla on myös tosi kova halu saada lihaksia enemmän esiin ja se on myös syy valmennukseen lähtemisessä. Urheilusta ja terveellisestä ruuasta on onneksi tullut näiden muutaman vuoden ajan mulle jo elämäntapa. Eli suuria muutoksia mun elämään ei ole tullut tänäänkään projektin myötä. Enkä enää voisi kuvitellakaan jääväni sohvapeunaksi. Nautin niin paljon liikkumisesta ja puhtaasta sekä terveellisestä ruuasta.

Opin niin paljon salitreenistä tän projektin ajan, että voin jatkossa hyödyntää oppejani itse ja saada kehitystä myös lihaskasvussa. Tottakai rasva pitää saada palamaan lihaksen ympäriltä, että ne tulisivat näkyviin. Mulla on myös selvästi jokin oma henkilökohtainen tarve laittaa itseni likoon ääritilanteisiin, ja haastaa itseni yhä uudelleen!

En missään nimessä toivo, että kenelläkään mun ystävällä tai edes ulkopuolisella, joka tätä blogia lukee tulisi sellainen olo, että hänenkin tulisi tehdä itselleen jotain. Haluan korostaa, että kaikki pystyy tekemään muutoksen omassa elämässä jos niin haluavat, kaikki eivät halua ja kaikien ei tarvitse.

Jos olisin ollut onnellinen silloin vuonna 2009 ja tyytyväinen itseeni sen painoisena, en olisi lähtenyt silloin tavoittelemaan uutta minää. Ymmärrän myös sen, että ei tällainen rankka treenaaminen ja ruokien pilkulleen mittailu sovi kaikille. Jos haluaa pudottaa painoa tai vain tavoitella lihaksia jne, niin pitää olla todella kova tahdonvoima ja sen eteen tulee tehdä töitä. Jos ei ole fiilistä, niin näihin juttuihin ei voi lähteä mukaan puoliteholla. Kyllä sen itse tietää milloin on “se” -hetki, että nyt haluan muutoksen elämääni.

Epäonnistumisia on tiedossa, se on selvä. Tärkeintä on ettei kaadu niiden mukana, vaan jaksaa nousta aina ylös ja yrittää uudelleen. Jos ei jaksa enää yrittää, niin sitten tulee olla tyytyväinen itseensä sellaisena kuin on.

Ei meidän kaikkien tarvitse olla samanlaisia ja jos oltais niin olisihan elämä aika tylsää. Jokainen ihminen on kaunis sellaisena kuin on. Ja jos on tyytyväinen itseensä, niin se hehkuu kaikkien niiden kilojen lävitse! Jokainen tekee vartalollaan ja elämällään mitä itse haluaa ja mun toiveena nyt vain on että olisin urheilullinen ja timmi.”


Tämä tekstin olen kirjoittanut vuosi sitten kun aloitin Fitfarmin kanssa tehovalmennuksen ja tällöin kisaaminen oli niin kaukainen haave, että en puhunut siitä edes ääneen. Kun aloitin tehovalmennuksen aloin pitämään siitä blogia Fastin sivuilla ja halusin vain kirjoittaa omaksi ilokseni projektin aikaisia fiiliksiä ja toivoin, että voisin jollakin tasolla olla edes yhdelle henkilölle motivaattorina. à Jos minä pystyn niin pystyy kuka tahansa.  

Blogia kirjottaessa oli kiva huomata, että ihmiset jopa lukivat sitä ja alle vuodessa kävijöitä oli jo yli 100 000. Joillekin blogin kirjoittajille tuo on pieni määrä, mutta itselle se oli merkittävä, koska tietenkin se oma fiilis on aina se, että miten mun  elämä voisi kiinnostaa jotakin toista. 

Itselle tämä kirjoittaminen on lähinnä terapeuttista ja ns. oma päiväkirja. Mun mummo kirjoittaa edelleen joka päivä päiväkirjaa ja hän on sanonut että niitä on sitten kiva lueskella vuosienkin päästä. Tätä samaa mä itsekin vähän haen. Mitä esim. on tapahtunut mulle tasan vuosi sitten ja tulevaisuudessa voin katsoa pidempienkin aikojen päähän. (Tasan vuosi sitten kirjoitukseni otsikko on ollut; Sisäpyöräilyä, hölkkää, salia ja uudet esiintymisvaatteet!). Eli ei ole paljoa muuttunut. :D)
Viime keväänä kun varmistui, että kisaaminen on omalla kohdalla mahdollista, niin aloin miettimään, että kiva olisi saada blogi jonka ulkoasusta voisi tehdä oman näköisen. Sitten päätin, että se ei ole keneltäkään pois jos hyppään mukaan Blogspotin maailmaan. Edellinen blogi oli puhtaasti keskittynyt laihdutusurakkaan ja senkin takia halusin aloittaa nyt puhtaalta pöydältä. Tämä blogi keskittyy toki pääsääntöisesti treenaamiseen ja kisavalmisteluihin, mutta haluan tuoda tänne myös niitä mun arkisia asioita, tanssitreenejä ja yleisestikin enemmän mun fiiliksiä.
Mediassa on nyt paljon ollut, että fitnessbuumi on kasvanut. Pahasti kärjistettynä joka toinen salilla käyvä mimmi sanoo harrastavansa fitnesstä ja treenaavansa kisoihin ja alta aika yksikön heillä on blogi ja sponssit jo hankittuna. 

Tässä yhdessä lauseessa on monta mun mielestä täysin erillistä asiaa jotka aion nyt pureskella. Korostan, että nämä on vain mun mielipiteitä ja näissäkään ei ole yhtä oikeata eikä väärää tapaa/mielipidettä ja mielipiteitä yleensä on yhtä monta kuin ihmisiäkin.


Fitnessbuumi


Jo pelkästään tällä yhdellä sanalla saa aikaan vähän negatiivisen fiiliksen, vaikkakin buumihan tarkoittaa nousu- ja huippusuhdannetta , joka on taas positiivinen asia.

Mun mielestä on vaan hyvä asia, että ihmiset ovat ruvenneet enemmän kiinnittämään huomiota liikkumiseen, terveellisiin elämäntapoihin ja hyvinvointiin. Musta on paljon parempi, että ihmiset ovat kiinnostuneita tästä kun taas ennen ihannoitiin niitä langan lahoja. Toki hekin ovat kauniita ja en halua yhtään väheksyä heitä, mutta laihuuden ihannointi voi viedä siihen, että yritetään laihduttaa kaiken maailman pikadieteillä ja paastoilla.

Jos halutaan saavuttaa urheilullinen kroppa niin se taas tarkoittaa, että urheilun lisäksi pitää syödä terveellistä ruokaa niin hiilareita kun proteiiniakin ja hyviä rasvoja jne.

Itse uskon, että kun tavoitellaan urheilullista kroppaa niin silloin nämä ruokavaliot jäävät paremmin myös elämäntavaksi kun taas diettiläisillä. Haluan nyt erikseen mainita, että on myös monta eri tapaa laihduttaa ja niissäkin oikeilla ohjeilla se ruokavaliolla saa varmasti hyviä ja pysyviä tuloksia. Mutta nyt kun puhun diettiläisistä niin tarkoitan lähinnä näitä parin viikon ihmediettejä joista voi lukea aina kausiluontoisesti päivälehdistä.


”Harrastan Fitnestä”


Mun mielestä Fitness-sana ei missään nimessä saisi olla varattuna vain kisaajille. Itse koen, että Fitness on elämäntapa kisaisitko vai et.

Fitness-elämäntapaan kuuluu säännöllinen saliurheilu, terveellinen ruoka ja terveelliset elämäntavat, lepo, kehonhuolto sekä positiivinen ja kannustava asenne. Näin siis itse tämän määrittelen, jollakin fiksummalla voi olla parempi ja aivan erilainen määritelmä tälle. 🙂

Jääköön jokaisen itse arvioitavaksi, että voidaanko sanoa harrastavansa Fitnesstä, jos käy 1-2 kertaa viikossa salilla ja syö viikolla terveellisesti, mutta viikonloppuisin on aina radalla. Tai sitten ihan toinen ääripää, että käy sen 4-5 kertaa viikossa salilla ja syö kyllä terveellisesti ja tiukasti ainakin oman FB-seinän mukaan, mutta sitten todellisuudessa on karkkipussi tai hampurilainen kainalossa aina kun on mahdollista ja samalla arvostellaan muiden tekemisiä. 

Omasta mielestä Fitnekseen kuuluu juuri urheilun, terveellisten elämäntapojen ja ruokavalion lisäksi se urheiluhenki, joka on kannustava ja reilu.

Fitness-urheilu on sitten määritelmä erikseen ja tässä on suora lainaus wikipediasta:
Fitness-urheilulla tarkoitetaan kilpailulajeja, joissa henkilöt kilpailevat fyysisestä ulkomuodosta sekä mahdollisesti myös fyysisestä toiminallisuudesta. Kilpailuja käydään sekä amatööri- että ammattitasolla. Fitness-urheilulla voidaan viitata myös fitness-urheilun alalajiin fitness tai erityyppiseen kuntosaliliikuntaan. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Fitness-urheilu)


Joka toinen salilla käyvä treenaa kisoihin


Hmm. Tähän voisin sanoa, että ”entäs sitten”? Jos ihmiset haluaa haastaa itsensä ja kokevat, että kisaaminen voisi olla se oma juttu ja haluavat sitä yrittää niin miksi se olisi huono asia? 

Oikealla valmentajalla ja kunnon itsekurilla se on mahdollista ja mä nostan hattua joka ikiselle naiselle ja miehelle, jotka ovat päättäneet lähteä kisaamaan.
Toki moni varmasti perääntyy ennen kisoja, koska osa voi huomata, että se ei ollutkaan oma juttu tai sitten kroppa tai psyyke ei vaan kestä. Mutta siinäkään ei ole mitään pahaa, oletpahan yrittänyt.

Oon aina ollut sitä mieltä, että kaikkea mitä haluaa niin aina pitää edes yrittää. Se ei ole keneltäkään pois! Kukaan ei ole seppä syntyessään ja näin ollen ei kukaan synny myöskään kilpaurheilijaksi. Ihan sama onko lapsena kisannut yhdessäkään lajissa vai ei, niin se ei tarkoita, etteikö voisi nyt aikuisiässä aloittaa kisaamista.

Tiedän monia Fitnessurheilijoita, nyrkkeilijöitä ja tanssijoita jotka ovat vasta aikuisiässä aloittaneet harrastuksen ja päässeet kisaamaan, koska heillä on ollut se oma tahto niin kova, että ovat pystyneet toteuttamaan tämän haaveen (osa heistä on pärjännyt vielä tosi hyvin).

Mua ei ainakaan haittaa, että lavalle nousee varmasti ennätysmäärä Bikini Fitness kilpailijoita. Se vaan tarkoittaa, että itse pitää painaa töitä vieläkin kovempaa, että pärjää kisoissa. Niitä keitä tämä häiritsee, niin se voi johtua omasta epävarmuudesta.

Hyvänä esimerkkinä voisin ottaa Sofia Ruusilan, vaikka eri liitoissa kisataankin, mutta hän treenasi itsensä voittoon alle vuodessa ja samoissa kisoissa kisaava Elina Tervo, joka on taas treenannut vuosia, sijoittui Sofian jälkeen. Kyllähän tässä tilanteessa se varmasti harmittaisi, mutta kyllä mä nostan hattua niille mimmeille jotka lyhyessäkin ajassa saavat itsensä voittokuntoon.



Fitnessblogit


Nyt kun blogien kirjoittaminen on yleisempää kuin koskaan niin moni kisoihin tähtäävä on perustanut blogin heti kisapäätöksen tehtyä ja saaneet yhteistyökumppaneita matkalle mukaan. Kaikilla on oikeus blogin kirjoittamiseen ja jos jotakin henkilöä tämä ärsyttää niin eihän niitä ole pakko lukea. 😀 Kyllähän se blogin kirjoittaja näkee ne blogin kävijämäärät ja jos he kirjoittavat sitä saadakseen näkyvyyttä niin kävijämäärien perusteella voivat itse tehdä sen yhteenvedon onko heidän blogin sisältö kiinnostavaa vai ei. Toiset taas eivät edes välitä kävijämääristä, koska kirjoittaminen on terapeuttista.



Sponsorit


Mitä yhteistyökumppaneihin tulee niin sehän on ihan mielettömän hienoa, että jo aloittelevat kisaajat saavat sponsoreita, koska kisoihin lähteminen ei ole mitään halpaa hommaa ja mitä enemmän on niitä tukijoita, niin tottakai se helpottaa siinä arjessa.

Yhteistyökumppanit tekevät sen päätöksen, että onko sponsorointi ns. yhteisöllisyyden kasvattamista vai näkyvyyden lisäämistä ja pystyykö kyseinen henkilö jollakin tavalla auttamaan yritystä sillä omalla olemuksella. Nykyisin monissa yrityksissä nämä on huomioitu jo ihan strategia tasolla. 

Sponsoroinnissakaan harvoin raha vaihtaa omistajaa vaan tuki annetaan palveluilla ja tuotteilla.  Jos mietitään blogia myös ihan mediana niin, esim. bloggaajien nettinäkyvyys on yleensä parempi kuin yrityksien ja he tuottavat jatkuvalla syötöllä uutta sisältöä.

Tiedän myös monta kisaajaa joilla ei ole omaa blogia ja silti heillä on todella hyviä sponsoreita. Tällöin yhteistyökumppanit ovat halunneet tehdä jotain yhteisöllistä ja katsoneet henkilön sopivan edustamaan heitä jollakin tasolla. Tämä kaikki on siis ihan normaalia sponsorointikuvioissa.

Itselläkin oli kaksi sponsoria jo siinä vaiheessa kun olin ”vain laihduttaja”, kisoista ei ollut tässä vaiheessa puhettakaan. Tämä oli musta ihan mieletöntä, että nämä yhteistyökumppanit halusivat jo tossa vaiheessa olla mun tukena projektissa. 

Kisapäätöksen myötä olen saanut uusia yhteistyökumppaneita ja olen todella kiitollinen ja onnellinen heistä. Ilman heitä mun arki olisi paljon rankempaa!

Jos nämä asiat närkästyttävät niin kannattaa miettiä, että miksi? Jos toinen henkilö onnistuu jossain niin se ei tarkoita, että itse olisi epäonnistunut. Olisi ihanaa, että kaikki oppisi vaan olemaan onnellisia toisten puolesta.



Kiitos


Oon todella onnekas, että mulla on ihana perhe ja rakkaat ystävät jotka tukee mua 110 % tässä projektissa. Iso kiitos erityisesti lapsuuden ystävälle Heidille, joka jaksaa joka viikko lähetellä viestejä ja aina löytää juuri ne oikeat sanat kun mulla on paha päivä. 

Oon kiitollinen, että mun tuttavapiirissäkin ja töissä kaikki ovat olleet todella kannustavia ja tsempanneet mua eteenpäin. Joka ikisen tsempin ja positiivisen kommentin muistan ja niinä huonoina päivinä mä muistelen niitä ja jaksan taas jatkaa. 

Mulla on mieletön valmentaja Jari (Bulli),  joka jaksaa tsempata ja auttaa mua jokaisessa tilanteessa sekä huippu pt Mikko, joka on auttanut mua myös kun oon murehtinut turhia asioita. 

Fitfarmin verkoston kautta oon tutustunut muihin kilpailijoihin ja oon saanut sieltä vertaistukea sekä saanut tukea ja tsemppiä arjen haasteisiin. 

Yhteistyökumppanit ovat olleet ihan mielettömiä ja auttaneet myös omalta osaltaan mua jaksamaan tässä myllerryksessä.  

Musta tuntuu, että en muista ikinä kiittää teitä kaikkia mutta tässä nyt on kiitos sanat teille kaikille!


Ihanaa sunnuntaita!!