Mitä Hyvinvointi Merkitsee Minulle

Yksi isoimmista asioista omaa hyvinvointia miettiessä on tietenkin terveys. Terveys on kaikki  kaikessa. Se vaikuttaa niin fyysisesti kuin psyykkisesti.  Jos oon terve, niin voin liikkua, sosialisoitua, käydä töissä ja elää normaalia elämää. Jos on esimerkiksi pidempi flunssakausi, niin hetihän se vetää myös oman mielen maahan. Harmi vaan, että sitä omaa terveyttä osaa arvostaa yleensä vasta sitten kun se reistailee.

Sosiaaliset suhteet eli perhe, ystävät jne ovat myös mulle todella tärkeitä. Heidän kautta pääsen tuntemaan läheisyyttä, purkamaan esim. huonoa päivää tai pelkästään vain olemaan. Joskus pelkkä ystävän läsnäolo voi pelastaa päivän, vaikka ei sen kummempia edes juteltais. Theo on myös suurin hyvinvoinnin lähettiläs mun elämässä.

Hyvinvoinnin iso osa on myös liikunta. Huomaan heti, jos en ole päässyt urheilemaan; kroppa tuntuu tukkoiselta ja en saa kierroksia alas. Urheilun ansiosta saan nollattua ajatuksia, vähennetty stressiä ja oma mieli saa hetken rauhaa, kun keho laitetaan töihin. En ole ikinä ollut kova ulkoilmaihminen, mutta nyt muutaman kerran olen ollut vaunulenkeillä viileässä syysilmassa, niin jopas se raikas ilma on tehnyt hyvää.

Tätä en haluaisi sanoa, mutta totuuden nimissä on todettava, että hyvinvointiin vaikuttaa myös taloudelliset asiat. Kyllä sitä heti ahdistuu, jos tulee astetta tiukempi kuukausi. Raha ei tuo onnea, mutta se tuo tasapainoa, turvallisuutta ja mahdollisuuksia. Ihannoin kyllä niitäkin ihmisiä, jotka esim. elävät todella askeettista elämää ja nauttivat siitä.

Mulle hyvinvointi ei tule yhdestä asiasta, vaan se on monen asian summa. Kun paletti on kasassa, niin elämäkin tuntuu olevan tasapainossa.

Mitä hyvinvointi merkitsee teille?

Ps. Instagramissa on ulkoilmakuvassa menossa arvonta, josta voi voittaa liput I LOVE ME -MESSUILLE 2018. Tulkaahan seurailemaan ja osallistumaan arvontaan. 🙂 <3 Pääsette sinne tästä. 

Kuvat: Katri Gruner

Syönkö Oikeasti Joka Päivä Ulkona?

Mun syömiset ja ruuanlaittotaidot ovat saaneet huomiota osakseen aina silloin tällöin. Tällä kertaa ajattelin paneutua tähän asiaan vielä hieman pintaa syvemmälle.

Sanotaan näin, että entisessä suhteessani herra A:n kanssa söin käytännössä aina kotiruokaa. Harrastin niin sanottua ”meal preppausta” eli tein yleensä 3-6 päivän ruuat valmiiksi ja laitoin ne pakasterasioissa pakkaseen. Tein aina lounaan ja päivällisen. Muutamia poikkeuksia oli kuukaudessa, jos kävimme herra a:n kanssa ulkona syömässä tai jos kävin lounaalla työkavereiden kanssa.

Kaikki muuttui sillä sekunnilla, kun minä ja herra A sovimme, että meidän 15 vuoden suhde oli tullut päätökseen. Enää ei ruoka maistunut. Ei ollut nälkä, oksetti ja kuvotti. Sinnittelin aina päivän kerrallaan. Sain alas smoothieita tai jotain muuta ostettua/nopeeta. En pystynyt tekemään ruokaa. Ei vain ollut fiilistä. Tunsin asiasta kauheaa morkkista, mutta en yksinkertaisesti kyennyt tekemään ruokaa. Koti ei tuntunut kodilta, asuin muiden nurkissa ja siellä huvitti kokata vielä vähemmän.

Halusin antaa itselleni aikaa ja hyväksyä, että nyt on vain tällainen vaihe. Päivät kumminkin kuluivat, viikot kuluivat ja samalla kuukaudet. Pääsin muuttamaan uuteen omaan kotiin vasta noin neljä kuukautta erosta. Vaikka uusi koti oli aivan ihana, niin sielläkään ei tullut sitä fiilistä, että haluaisin kokata. Woltti oli kovassa käytössä.

Rupesin kokkailemaan edes jotain ruokia, kun olin asunut puoli vuotta omillani. Pikkuhiljaa pääsin taas vauhtiin ja tammikuussa 2017 aloitin taas meal preppauksen. Tein tuttuun tapaan ruokia valmiiksi ja fiilis oli hyvä. Tätä kumminkin kesti vain 3 kuukautta, koska tulin raskaaksi. Raskaus oli mulle todella rankka, koska kärsin puoli vuotta kauheasta olosta ja oksentelusta. Voitte kuvitella, ettei ruuanlaitosta tullut tuona aikana yhtään mitään.

Tuosta se kaikki jäi sitten taas uudelleen päälle. Nyt Theo on jo 10 kuukautta ja edelleen syön 90% ruuista ulkona. Välillä herra x (Theon isä) tekee mulle meal preppausta ja jääkaapissa odottaa valmiita aterioita. Joskus, todella harvoin, innostun ja teen ruokaa.

Tämä on todella haasteellista, koska pidän kotiruuasta ja osaan kyllä perus ruokia kokata. Jostain kumman syystä niiden tekeminen tuntuu vain ylitsepääsemättömältä. Haluan ryhdistäytyä ja haluan panostaa kotiruokailuun enemmän. Haluan, että minä ja Theo voidaan tulevaisuudessa syödä yhdessä samoja ruokia, ”samasta padasta”.

Tällä hetkellä syön kotona aamupalan ja iltapalan, mutta päivä pitää sisällään vain yhden lämpimän aterian, joka on jossain ravintolassa tai pikaruokapaikassa. Yleensä aina mun viikkoon kuuluu 15 cm subi, ravintolassa kanaa ja riisiä tai tortilla. Noiden kolmen paikan välillä käyn joka viikko. Joskus käyn salaattibaarista vain salaatin ja ostan päälle riisikakkuja. Tungen itseäni myös omalle isälleni kylään mahdollisimman usein, jotta saan siellä kunnon kotiruokaa. 😀

Itse uskon, että tilanne korjaantuu viimeistään siinä vaiheessa, kun palaan töihin. Haluan, että Theon tarhan jälkeen on perhepäivällinen kokattuna. Olen aina ihannoinut niitä perheitä ketkä syö päivällisen yhdessä rutiininomaisesti.