Helsinki Kiropraktiikka ja Jalkatreeniä

Tänään töiden jälkeen pääsin Kristianin hoiviin Helsinki Kiropraktiikalle. Mulla selkä menee aika pahasti välillä jumiin. Selkäranka rupeaa kiertymään korkkiruuvin lailla, jonka takia toinen lantioluu on korkemmalla kuin toinen ja tämän takia toinen jalka on pidempi kuin toinen. 

Tän seurauksena mulla on koko ajan virheasento selässä ja se vaikuttaa koko kroppaan ja tietenkin treeneissä se on haittana. Nyt kiropraktikko taas naksautti selän ja niskan auki ja paineli lihaksia jumikohdista. Hän kertoi, että keskiselkä, vasen kankku ja reisi on jumissa. 

Hoito kyllä autti paljon, heti tuntui selkä paremmalta. Sovittiin, että käyn taas ensi viikolla uudelleen, koska selkä pitää aukaista useamman kerran, että se jää myös auki. Iso kiitos Helsinki Kiropraktiikalle! 


Hoidon jälkeen menin tekemään jalkatreenin salille.

Keskiviikon treeni:

• Jalan heitot taakse alataljassa 4 x 15 x 7 kg / jalka

• Jalkaprässi leveällä jalka-asennolla 10 x 130 kg, 10 x 140 kg, 2 x 8 x 150 kg

• Lantion nostot selkä kiinni penkissä 10 x 40 kg, 10 x 50 kg, 10 x 55 kg, 10 x 57,5 kg

• Suorin jaloin maastaveto 4 x 10 x 40 kg

• Sumo kp 3 x 10 x 17,5 kg

• Sumo tangolla 3 x 10 x 40 kg


Treeni meni hyvin ja sain yksin tosi hyvän tuntuman pakaroihin. Tuossa viimeisessä sumossa oli lähellä, että oisin lysähtänyt vaan maahan enkä ois päässyt ylös mutta loppuun asti jaksoin painaa. 🙂


Kotona oli taas lisää kehonhuoltoa. Sain vinkin kiropraktikolta, että lapaluita saan auki jos laitan pienen pallon lapaluun alle ja nostelen kättä samaan aikaan. Kokeilin tätä sählypallolla ja toimii! Lapaluun ympärillä olevat lihakset vaan muljahteli, mutta samalla tuntu tosi hyvältä! Poikaystävä myös paineli mun takareittä, jotta sekin lähtisi aukeamaan. 

Sain myös sukulaisilta lainaksi tärinälaitteen, jossa nyt aion täristellä menemään 3-4 kertaa viikossa. En tiedä onko oikeasti jotain hyötyä mutta testataan. 🙂 Seisoskelen siinä laitteessa ja välillä myös istun. Toivottavasti selluliitit lähtis liikkeelle. 😀



Peppu pumpissa. 😀

Selluliiteille kyytiä tärinälaitteessa. 

Fitness = Syömishäiriö ?

Tänään en päässyt töihin, koska mulla on selvästi joku syyspöpö iskenyt. Kuumetta ei ole, mutta lihaksia särkee ja veto on poissa. Tänään vietinkin koko päivän melkein nukkuen. Tunsin kuinka keho oikeasti tarvitsi lepoa.

Osa teistä on varmaan jo nähnytkin maanantain uutisissa Fitness-lajiin liittyvän pätkän, jossa peloteltiin Fitneksestä aiheutuvista ongelmista.
Ongelmiin kuului kilpirauhasen vajaatoimintaa, syömishäiriötä, kehon ylirasitustiloja, hormonallisia häiriöitä jne.

Ymmärrän, että nyt kun Fitneksestä on tullut isompikin ilmiö ja suosio on hurjassa kasvussa, niin tietenkin myös lajiin liitetään negatiivisia asioita. Se on ihan ymmärrettävää, näinhän media toimii aiheessa kuin aiheessa. En missään nimessä kiellä etteikö yllä mainitut ongelmat olisi mahdollisia tässä lajissa, mutta eivätkö ne ole mahdollisia joka ikisessä lajissa?


Mietitäänpä hetki näitä muita lajeja joihin vanhemmat lapsiaan kuskaa jo ennen kouluikää.

Otan esimerkiksi vaikka telinevoimistelun. Telinevoimistelu on todella raskas laji ja siinä lapsea koetellaan niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Laji vaatii voimaa, notkeutta, kuria ja paljon töitä lajin eteen. Lapset kilpailevat keskenään ja joukkuille järjestetään jo todella nuoresta iästä huolimatta koviakin kilpailuja.

 Ei ole pitkä aika kun näin kisahallilla juuri lasten telinevoimistelukisat, jossa lapsi teki huippusuorituksen, mutta kompastui lopussa, jonka jälkeen juoksi itkien valmentajan luokse. Oli kauhea nähdä niin pienen ja viattoman lapsen olevan niin surullinen kilpailun takia.

 Samalla tavalla voimme ajatella taitoluistelusta, lapsia ajetaan aamu seitsemältä treeneihin ja treenejä keertyy yli 5 viikossa. Itse harrastan Fitnesstä 25 vuotiaana ja mulla on saman verran treenejä kuin lasten taitoluistelujoukkueella. Listaa voisi jatkaa ja jatkaa. 

Pointtini on se, että tällaista kilpaileminen on. Jos aikuinen ihminen päättää itse lähteä mukaan kilpaurheiluun niin silloin täytyy tiedostaa riskit. Check! Tiedostan!


Mutta entäs Lapsi joka laitetaan kilpaurheilemaan, tietääkö hän lajin riskit? Mahtaakohan vanhemmat kertoa lapselle ruokapöydässä samalla kun allekirjoittavat lupalappua uudelle harrastukselle, että Lauraseni tämä uusi harrastus sitten saattaa aiheuttaa seuraavia ongelmia: kasvun hidastuminen, kuukautishäiriöt, itsetunnon heikkeneminen (jos häviää), mahdolliset tapaturmat jne.

Tottakai kilpailemisessa on myös paljon hyvää ja kouluja käyneet ihmiset keksivät varmasti pitkänkin lorun kilpailemisen hyvistä puolista. Tarkoitan vain, että jos Fitneksessä huomioidaan huonot puolet niin huomioikaa ne sitten muissakin lajeissa. En valitettavasti tiedä harrastusta varsinkaan kilpaharrastusta jossa ei olisi hyviä ja huonoja puolia.

Noh entäs tämä syömishäiriö. Varmasti kehonrakennuksessa on suuri todennäköisyys että se minäkuva vääristyy, mutta varmaan on jo olemassa (jos ei niin pitäisi) jokin tutkimus jossa verrataan syömishäiriöiden ilmentymistä eri lajeissa; baletti, luistelu, telinevoimistelu, kehonrakennus tai vaikkapa yleisurheilu. Uskon, että kehonrakennus ei ole tuossa listassa ykkösenä. 

Kehonrakennuksessa on noihin muihin lajeihin verrattuna se hyvä puoli, että kiinnitämme ravintoon todella paljon huomiota. Itse ainakin katson, että ruoka on puhdasta, laadukasta ja terveellistä. Omat ateriani ovat kuin suoraan ruokaympyrästä. 

Mediassa puhutaan aina kuinka kauheita kehonrakentajien dietit on. Noh, kauheita ja kauheita. Sanotaan näin, että jos lapsena olisin syönyt samalla tavalla kuin  nyt niin äiti olisi itkenyt onnesta. Ruokavalio kumminkin koostuu kuiduista, laadukkaista hiilihydraateista ja proteiineista. Suomennettuna syön kaurapuuroa, marjoja, hemmetisti vihanneksia, kalaa, kanaa, lihaa, maitorahkaa, mehukeittoa , tummaa riisiä jne.

Ylirasitustiloista en edes aloita kirjoittamaan, tiivistettynä voin sanoa, että aivan varmasti joka ikiseen kilpaurheilulajiin kuuluu riski saada keho ylirasitustilaan.

Itse koen, että Fitneksessä kuten muissakin kilpaurheilulajeissa avainasemassa on ammattitaitoinen ja hyvä valmentaja. Uskon, että kilpailijan omalla tukiverkollakin on iso rooli.

Oikea valmentaja huolehtii kilpailijan treeneistä ja ruokavaliosta sekä samalla psyykkaa kilpailijaa. Tottakai kilpailijallakin on oma vastuu, kuten esimerkiksi totella valmentajaa ja kuunella omaa järkeä, jos valmentaja osoittautuu epäpäteväksi. 

Personal Trainereitä valmistuu koko ajan ja kaikki lupaa samaa. Täytyy vain tehdä omaa taustatutkimusta valmentaja vaihtoehdoista ja kysellä muilta kilpailijoilta kokemuksia. Näin itse tein ennen kuin lähdin mukaan kisavalmennukseen. 

Oman kisavalmennuksen kautta saan myös mentaalivalmennusta, jotta huomioidaan koko kokonaisuus niin fyysinen kuin psyykkinen puoli. Epäilen, että ei kauhean monessa muussa kilpalajissa huomioida tällä tavalla. 

Perheen vaikutus on myös suuri. Jos perhe ja ystävät on tukena koko matkan, niin koko kilpavuosi helpottuu. Jos taas perhe ja ystävät eivät kannusta ja usko lajiin tai kilpailijaan niin matka on tietenkin huomattavasti paljon raskaampi. Kilpailijalla ei ole tukiverkkoa, joille puhua mahdollisista epäonnistumisista tai onnistumisista. Ihanat tapahtumat ja saavutukset ovat ihania vasta siinä vaiheessa kun pääset jakamaan ne toisten kanssa. Näin ainakin mulla.

Yhteenvetona:

On ihan sama harrastatko kilpaurheilua vai urheiletko huvin vuoksi. Joka tapauksessa aina on olemassa riskejä. Jokaisesta lajista voi tehdä kunnon riskikartoituksen, mutta se kannattaa tehdä siinä vaiheessa kun on valitsemassa itselleen uutta lajia. Jos sydän vie esim. jääkiekkoon, tanssiin tai fitnekseen, niin siinä vaiheessa sitä hyväksyy riskit ja elää niiden kanssa. Terveellä järjellä pystytään välttämään paljon! Käyttäkäämme siis tervettä järkeä, hankkikaamme erinomaiset valmentajat jos haluamme kilpailla.  Ja lopuksi kuunnellaan meitä fiksumpia. 🙂


Kiitos ja kummarrus, oma avautuminen on suoritettu! 😀



Kuva on otettu täältä: http://www.momsteam.com/successful-parenting/advice-parents-after-sports-team-loss-or-poor-performance