Kumpi Meille On Tulossa

Nyt on rakenneultrassa käyty ja aika jakaa teille mitäs sieltä oikein selvisi. Eli nyt tätä kirjoitusta ei kannata lukea tästä pidemmälle, jos ei halua tietää kumpi meille on oikein tulossa. 😉

Rakenneultrassa näkyi, että kaikki oli juuri niin kuin pitikin. Toki ultra ei ole 100% varma, mutta se mitä siitä hoitaja pystyi katsomaan, niin näytti olevan kunnossa. Vauva liikkui paljon ja on todella liikkuvainen. Se muuten myös tuntuu ainakin iltaisin.

Kovan pahoinvoinnin vuoksi moni on epäillyt tyttöraskautta. Muutama on taas sanonut, että ihan varmasti on poika, ilman sen kummempia perusteluita. Jos on pakko valita, että mikä fiilis itsellä oli, niin kyllä mä veikkasin tyttöä. Tuntui vaan jotenkin siltä.

Sukupuolella ei ole ollut kummallekkaan meistä missään vaiheessa merkitystä. Molemmat olemme vain toivoneet, että vauva olisi terve. Vaikkakin herra x on kyllä, puhunut pojasta melkein koko raskauden ajan. 😀

Nyt sitten saimme ultrassa tietoon sukupuolen ja sehän on poika. Tuntuu jotenkin oudolta, mutta silti kivalta. Vaikea selittää fiiliksiä. Olen todella helpottunut, että kaikki oli kunnossa.

Olisin jotenkin odottanut itseltäni vielä enemmän sellaista ”ahaa-elämystä” tästä tiedosta. Tällaista ei kumminkaan tullut. 😀 Tottakai on ihana tietää, että voi varautua hankinnoilla ja miettiä nimeäkin etukäteen. Herra x oli taas haltioissaan ja kävikin saman tien ostamassa vauvalle batman bodyn ja pipon. 😀

Edelleen mennään päivä kerrallaan, mutta kai sitä nyt uskaltaa niitä hankintoja ruveta jo tekemään. Siinä vasta onkin oma hommansa, huh. 🙂

 

johannavaris

Yksi vastaus artikkeliin “Kumpi Meille On Tulossa”

  1. Poika siis sielläkin, poikaa täälläkin odotellaan 💙 Nyt kun oon viikon saikkuillut ”kasvukivuista” niin oon selannut ja tutkinut isompia hankintoja ja saa nyt ruveta kyllä pikkuhiljaa hankkimaankin. Vaatteita ripotellen nyt kesänaikana kertynytkin 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 19
Tykkää jutusta