Mikä Oli Ihka Ensimmäinen Blogipostaus Fitfashionissä

Kirjoitin ihka ensimmäisen blogipostauksen Fitfashioniin 11.6.2013. Kun nyt luin kyseisen kirjoituksen, niin tuli kyllä nostalginen olo. Kirjoitus kuvastaa mielestäni täydellisesti sitä minkälainen oma elämäntilanne silloin oli ja minkä ympärillä myös omat kirjoitukset pyörivät. Siitä on tultu pitkä matka tähän päivään. Kirjoitukset ovat muuttuneet, koska myös minä olen muuttunut. Vaikka olenkin todella onnellinen ja tyytyväinen nykyiseen elämääni, niin toki olo on silti hieman haikea. Tuolloin olin jotenkin niin jännän äärellä ja tavallaan elämä oli huolettomampaa.

Tässä on ensimmäinen kirjoitus tässä portaalissa: 11.6.2013

Tästä Kaikki Alkaa

Olen aikaisemmin kirjoittanut treenipäiväkirjaa Fastin sivuilla ja nyt päätin laajentaa blogini myös tänne.  Suurin syy tästä muutoksesta johtuu siitä, että haluan vaikuttaa enemmän blogin visuaalisuuteen ja luettavuuteen.

Treenipäiväkirjassa blogini keskittyi myös puhtaasti treenaamiseen ja nyt haluan laajentaa blogini sisältöä hieman. Tämä blogi keskittyy ensimmäisen Bikini Fitness -kilpailuni valmistautumiseen. Tämä pitää sisällään treenejä (edelleen yhtä tarkasti kuin treenipäiväkirjoissakin), kehonhuoltoon, ruokavalioon, kisavalmisteluihin sekä elämään tän kaiken keskellä.

Tällä hetkellä minulla on valmennus kesken, joka päättyy heinäkuun alussa. Heinäkuussa löysään hieman ruokavalion suhteen, mutta treenejä on silloinkin tehtävä se 5 salitreeniä ja 2-3 aamuaerobista viikossa. Elokuussa starttaa vuoden mittainen kisavalmennus, joka vedetään niin kovaa kuin on mahdollista.

Elokuussa 2014 astun Bikini Fitness lavalle ensimmäisen kerran. Valmentajani on Jari Bull Mentula ja tiedän että hän on juuri oikea valmentaja minulle. Innolla odotan kisavalmennuksen starttausta!

Kirjoitan myöhemmin vähän enemmän omista taustoista ja syistä miksi haluan kisata.

Vanha blogin banneri:

 

On kyllä kiva, että vanhat kirjoitukset säilyvät ja niitä voi joskus lueskella. Ehkä teen lähiaikoina postauksen mistä kerron miten aloitin kirjoittamaan.

johannavaris

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 2
Tykkää jutusta