Nämä Asiat Hävettää Myöntää

Nyt on tunnustusten aika. Tässä lista asioista jotka ihan hävettää myöntää. Nyt kun sanon nämä ääneen, niin haluan myös muuttua. Myöntämisestä lähtee muutos!

1.Emme kierrätä 

Nyt kun sanon tämän ääneen, niin tähän tulee muutos heti! Haluan nimittäin opettaa lapseni kierrättämään ja tiedän miten tärkeää se on. En edes tiedä miksi emme ole kierrättäneet. Se on vain jotenkin jäänyt.

2. Kiroilen

Ärräpäitä pääsee vähän liiankin usein. Myös tähän haluan muutoksen, joten pyrin siistimään suuni.

3. Juon limpparia enemmän kuin vettä

Olen aikaisemmin (ennen Theon syntymää) juonut vettä 3-4 l joka päivä. Nyt jostain syystä olen koukussa pepsi maxiin. Olen koko ajan yrittänyt lisätä veden juontia ja samalla vähentää limun litkimistä. Heti huomisesta alkaen lupaan juoda vettä limun sijaan.

4. Kiinnitän huomiota vähän liikaakin Theon vaatteisiin

Mulla on joku päähänpinttymä, että Theon vaatteet tulee aina olla just eikä melkein, ihan sukkia myöten. 😀 En edes omiin vaatteisiin kiinnitä niin paljoa huomiota kuin Theon. 😀 Turhamaista? Kyllä!

5. Olen ollut todella monessa asiassa väärässä lasten suhteen ennen kuin sain oman lapsen

Tiedätte sanonnan, että turha kommentoida jos ei ole omia lapsia. Nyt äidiksi tulon myötä muistan monta asiaa, joista olisin voinut olla hiljaa.

Onko teillä joitain asioita tunnustettavana? 🙂 

johannavaris

4 vastausta artikkeliin “Nämä Asiat Hävettää Myöntää”

  1. Hauska kirjoitus! Tunnustuksia: himoitsin siideriä raskaana, ostan kaupasta aina pienen herkun automatkaksi, vauvan vaatteisiin menee liikaa rahaa! 🙈 Teetkö postauksen Theon vaatteista? Sinin lempi vaatteet, mistä ostat, mistä theon isä tykkää?

    • Moikka! Kiitos kommentista. 🙂 Joo voin tehdä. Kiitos vinkistä. Mulla teki raskaana mieli kuoharia. 😀

  2. Hei! Pepsi Maxiin (ja varmaan muihinkin limppareihin) jää tosi helposti koukkuun. Se on ihana janojuoma 🙂 Ennen join lähes päivittäin nimenomaan Maxia ja aivan liikaa. Tein päätöksen, että nyt ihan oikeasti pitää lopettaa, se on myrkkyä. Lisäkis minulla on krooninen ihottuma, jonka aiheuttaa lisäaineet. Eli kaikki tuotteet, joissa on lisäaineita jne. aiheuttaa kutinaa ja ihottumaa. Olen päässyt niin pitkälle, että viikonloppusin juon vain yhden tölkin tavallista cokista. Hyvää pääsiäistä ja aurinkoista kevättä!

    • Joo oon nyt vähentänyt limun juontia. Siihen kyllä jää koukkuun helposti. =/ Kiitos samoin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 14
Tykkää jutusta