Sanoin Tahdon

Nyt taas kerran isoja asioita tapahtuu / tapahtui. Herra x polvistui eteeni ja pyysi minua hänen vaimoksi. Tai no enemmänkin hän kyllä käski, mutta siitä kerron erillisessä postauksessa enemmän. 😀 Vastasin hänelle myöntävästi ilman minkäänlaista epäröintiä. <3 Nyt nimettömääni koristaa kaunis valkokultainen timanttisormus.

Elämässä on kyllä tapahtunut isoja asioita nyt ihan vähän ajan sisällä. Viimeisen noin puolen vuoden aikana olemme ostaneet asunnon, saanut kuulla että saamme lapsen ja nyt menimme kihloin. Olemme seurustelleet vajaan vuoden, mutta tapailleet toisiamme puolitoista vuotta.

Milloinkas ne häät sitten pidetään… No olin jo ennakkoon sanonut herra x:lle, että jos aikoo joskus minua kosia, niin hääpäivä tulee olla hänellä tiedossa, koska en halua ottaa vastaan sormusta ilman, että tiedän milloin itse häät on.

No jos kaikki menee hyvin, niin saamme lapsen marraskuussa ja kaikki ovat sanoneet, ettei vauvan ensimmäisen vuoden aikana kannata ottaa ylimääräistä stressiä, jne.  Tästä syystä häät ovat keväällä 2019. Tuntuu jotenkin hyvin kaukaiselta, mutta kun lapsi syntyy niin uskon, että tuo vuosi menee nopeasti. 🙂

On ihana ajatella, että meistä tulee pian perhe ja elämässämme alkaa ihan uusi aikakausi. <3 

 

 

 

johannavaris

4 vastausta artikkeliin “Sanoin Tahdon”

    • Kiitos! 🙂 <3 Mä oon 168 cm ja herra x on 188 cm. 🙂

    • Mä olen 3 vuotta häntä vanhempi. Eli täytän lokakuussa 30 vuotta ja herra x on juuri täyttänyt 27 vuotta. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 33
Tykkää jutusta