Synnytystapavalintani

Yhdessä aikaisemmassa kirjoituksessa punnitsin perinteistä alatiesynnytystä ja suunniteltua sektiota ja pyysinkin lukijoita jakamaan kokemuksia kummastakin.

Nyt olen joutunut miettimään näitä kahta vaihtoehtoa ihan tosissaan. Jo ensimmäisestä neuvolakäynnistä minut ilmoitettiin mukaan pelkopolille, koska synnyttäminen on sellainen asia joka aiheuttaa suoranaista pakokauhun tunnetta. Myös sektio aiheuttaa kovaa pelkoa, mutta hivenen vähemmän kuin alatiesynnytys.

Olen päässyt keskustelemaan pelostani lääkärille ja kätilölle ja tämän lisäksi minut ilmoitettiin mukaan ryhmään, joka piti sisällään n. 10 ryhmätapaamista psykologin kanssa. Olin ymmärtänyt, että ryhmässä käsiteltäisiin juuri synnytyspelkoa. Jouduin kumminkin jättäytymään ryhmästä pois, koska saatuani ryhmän agendan, niin huomasin etteivät nämä ryhmätapaamiset tule auttamaan minua tämän asian kanssa. Agendalla oli mm. lapsiarki, kumppaneiden tapaaminen, jne. Yksikään aihe ei käsitellyt itse synnytystapaa. Sisältö oli varmasti mietitty huolella suomen kovimpien ammattilaisten kanssa, mutta itselle osallistuminen tuntui turhalta, koska minua ei pelota lapsiarki vaan konkreettisesti se miten hitossa tämä lapsi tulee minusta ulos. Kätilön tapaaminen oli todella hyvä ja se auttoi kyllä asian kanssa ja paljon.

Vaikka olen päässyt keskustelemaan asiasta ja ottanut selvää eri synnytyksistä, kivun lievityksistä sekä riskeistä, niin olen päätynyt suunniteltuun sektioon. Tiedän, että nyt osa teistä pyörittelee silmiään ja ajattelee, että ei ennen vanhaan ollut mitään puudutteita ja aina se lapsi ollaan ulos saatu, kerran se vaan kirpaisee, jne. Olen kyllä kuullut kaikki nämä kommentit, älkää huoliko. 😀

Itse ajattelen asian niin, että elämme hyvinvointivaltiossa ja meillä nyt Suomessa uskalletaan ja pystytään puhumaan näistä peloista ja vaikuttamaan siihen miten se lapsi tulee maailmaan. Eihän sitä ennen vanhaan ollut suurinta osaa lääkkeellisistä avuista yhtään mihinkään ja nykyään nekin ovat osa normaalia elämää. Maailma kehittyy, joten miksi emme hyödyntäisi kehitystä.

Olen saanut pelkooni parhaan mahdollisen avun ja edelleen alatiesynnytys tuntuu ylitsepääsemättömältä ajatukselta. En halua stressata viimeisiä viikkoja raskaudestani panikoidessani synnytyksestä. Toki sektio pelottaa myös, mutta sitä pelkoa pystyn enemmän hallitsemaan. Olen käynyt lääkärin ja kätilön kanssa tarkasti läpi sektion kulun ja mitä tapahtuu milloin, jne. Se on myös saanut hieman rauhallisuuden tunnetta mukaan. Tottakai tiedostan, että kaikki voi mennä vikaan myös suunnitellussa sektiossa, mutta en halua miettiä ”mitä jos” -skenaarioita. Toivon, että kaikki menee hyvin ja lapsi syntyy maailmaan rauhallisessa ja hallitussa ympäristössä.

Lapsemme syntymäpäiväksi tuli 14.11. 

Kirjoitan erillisen postauksen vielä suunnitellun sektion kulusta. Siitä voi olla apua muillekin. 🙂

Tästä pääsette lukemaan kirjoituksen missä punnitsin eri synnytystapoja.

 

 

johannavaris

8 vastausta artikkeliin “Synnytystapavalintani”

  1. Jännä ajatella ettei mahan avaaminen leikkaussalissa pelota enemmän, kuin pusertaa vauva luontevasti alakautta…itselleni sektio aiheuttaa pakokauhua, enkä onneks ole siihen kaikkina kolmena synnytys kertana joutunut. Kuka pelkää mitäkin! 😃

  2. Mä sain myös sektion samoista syistä. Ja jos aikakoneella menisin taaksepäin, valitsisin ehdottomasti sektion uudelleen. Ja mikäli saisin toisen lapsen, sektioon menisin!

    Kokemus oli mielettömän hyvä. Se oli rauhallinen ja kontrolloitu tilanne johon ei liittynyt mitään tuskia ja kipuja. En vaihtais tota kokemusta mihinkään.

    Toivuin nopeesti. Ainoastaan eka nousu sängystä ylös oli paha. Sen jälkeen joka kerta ku nousin ylös, oli helpompi. Arpi on siisti ja pieni. Imetyskin onnistui heti. Imetin jo heräämössä ekat tipat.

  3. Valinnat ovat yksilöllisiä ja kaikki kunnioitus henkilökohtaiselle näkemyksellesi.
    Itse olen kokenut tavallisen alatiesynnytyksen (spinaalipuudutus loppuvaiheessa), sekä kiireellisen sektion, joka tehtiin epiduraalissa ja itse en ikinä molemmat vaihtoehdot kokeneena vapaaehtoisesti valitsisi sektiota.
    Jo kontaktin muodostaminen vauvaan oli erilaista, sektion jäljiltä ei kykene osallistumaan ensi hetkiin samalla tavalla. Myöskään imetys ei itselläni käynnistynyt kovin helposti sektion jälkeen. Tämä toki on yksilöllistä. Kipulääkitys on myös vahva. Mutta ennen kaikkea toipuminen alatiesynnytykseen verrattuna kesti paljon pidempään. Kyseessä ei todellakaan ole pieni leikkaus, vaan monta viikkoa menee niin ettei voi kantaa ja nostella edes sitä omaa pientä vauvaa kunnolla. Myöskin pidemmän tähtäimen kuntoutuminen on asia johon todella kannattaa kiinnittää huomiota, koska erilaiset vaivat voivat seurata vielä vuosien päästä. Näistä ei mielestäni puhuta tarpeeksi! Mm. erilaiset tyrät, vatsalihasten erkaumat ym. Eli vaikka pahimmat kivut helpottavat muutamissa päivissä tai viikoissa, niin kuntoilu pitää aloitella todella maltillisesti ja viisaasti.

    Kokemuksia aiheesta on varmasti monenlaisia ja tulipa se vauva maailmaan miten tahansa, on se aina ihana ja ainutlaatuinen tapahtuma. Mielestäni tärkeää on kuitenkin kertoa myös sektion haitoista, jotta sitä ei ajateltaisi jotenkin helpompana vaihtoehtona. Sitä se ei ole. Mutta joskus, kuten varmasti sinunkin tilanteessa, välttämätön.
    Kaikkea hyvää loppuodotukseen ja tulevaan vauva-arkeen!

  4. Itse kärsin myös synnytyspelosta ja kävin synnytyspelkoryhmässä. Koin että ryhmästä oli suuri apu, ja ainakin me käsittelimme juurikin synnytyspelkoa tapaamisilla. Agenda oli suuntaa antava ja avuksi jos keskustelua ei olisi muuten syntynyt. Ryhmässä keskusteltiin eri synnytystavoista ja jokaisen valintaa synnytystavan suhteen kunnioitettiin ja kannustettiin. Suuri apu oli myös käynti synnytyssairaalassa ( muuten tutustumaan ei pääse HUS: n alueella). Poika syntyi 4 kuukautta sitten ja uskon että synnytys oli helppo ja positiivinen kokemus juuri ryhmän ansiosta. Vertaistukea ryhmästä sai valtavasti ja edelleen olemme yhteyksissä 🙂

  5. En tiennyt että jossain saa vielä halutessaan sektion. TAYSissa alusta asti kieltäydyttiin vaikka itsekin kävin kaikki pelkopolit yms ja silti synnytys hirvitti. Kyllähän siitä lopulta selvittiin ja oli huomattavasti helpompaa mitä kuvittelin 😀

  6. Joku täällä väitti et suhde lapseen ei muodostu niin hyvin jne kun on ollu sektiossa. Ite oon päinvastaista mieltä. Toki sinä samaisena iltana ei vielä välttämättä nousta sängystä esim vaippaa vaihtaa mut mitään muuta se ei kyllä muuta. Mulle annettiin vauva suoraan rinnalle jo leikkaussalis ja siinä rinnalla oli koko ajan osastolle saakka ihokontaktissa ja rintaa nyrhimässä. Vauva oli mun kaa koko ajan sen leikkuun jälkeen. Mies vaihtoi hoitajan kaa ekan vaipan mutta heti seuraavana päivänä ku pääsin ylös niin vaihdoin ite vaipat ja hoidin vauvaa. Eli ei meillä ainakaan ollu mitään ongelmaa siinä. Vauvan kaa pötköteltiin ihokontaktissa tiiviisti.

    Ja on varmana eroo, onko käyny kiireellises sektios kuin suunnitellussa. Varmasti se kiireellinen on dramaattisempi ja ikävämpi kokemus.

  7. Valitsin myös sektion. Se oli tilanteessani turvallinen vauvalle ja minulle joten valinta oli oikea. Molemmissa tavoissa on riskinsä joten mielestäni lääkärin kanssa yhteistyössä punnitaan riskit ja tehdään päätös. Meillä sai ihan itse valita kumman tavan haluaa. Mitään pelkoryhmiä ei tarvinnut käydä.

    Toipuminen sektiosta kestää yleensä kauemmin kuin alatiesynnytyksestä, mutta toisaalta onhan se toimenpiteenä huomattavasti lyhytkestoisempi. Se, kumpi tärkeämpää äidille, on henkilökohtaista eikä kukaan muu voi siihen alkaa jeesustelemaan jos lääkäri on valintavaihtoehdot antanut 😊

    Tsemppiä loppuaikaan, toivut varmasti hyvin kovakuntoisena!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 15
Tykkää jutusta