Kun Tekis Mieli Riipasta

Nuorena tuli jonkun verran biletettyä ja oltua ulkona. Sehän kuuluu siihen nuorisoelämään tai kuului ainakin silloin. Nykyisinhän nuoriso alkaa olla enemmän tai vähemmän terveysintoilijoita, joka on tietenkin hyvä.

En itseasiassa juonut tippaakaan alkoholia n. 17 vuotiaasta – n. 20 vuotiaaksi, mutta sen jälkeen sain kyllä vietettyä viikonlopun jos toisenkin siellä baarissa. Oma terveysintoilu alkoi joskus 2010, jonka jälkeen baarireissut väheni huomattavasti. Silloin taisin käydä ulkona n. 3-4 kk välein.

Vuosi 2013 ja 2014 oli melkein kokonaan tipattomat vuodet, koska fitness-harrastus oli niin isossa roolissa. Viimeiset pari vuotta olen käynyt ulkona silloin tällöin, mutta kerrat on yhdellä kädellä laskettavissa.

Musta on ollut kivempi juoda esim. muutama lasi viiniä terassilla ystävien kanssa tai ruuan kanssa kotona. Toki onhan se kivaa joskus mennä kavereiden kanssa baariin ”krebaamaan”, mutta ei siellä kyllä pilkkuun asti enää viihdy. Oma sänky houkuttelee liikaa.

Nyt kun olen raskaana, niin alkoholin suhteen mulla on totaalikieltäytyminen. Jotkuthan saattavat raskaanakin juoda vaikka lasillisen viiniä, muta itselläni on ihan nollatoleranssi sen asian suhteen.

Viimeaikoina mulla on olut sellainen fiilis, että ai hitto ois kiva riipasta pienet sievät. 😀 Se ei tietenkään oikeasti tule kuulonkaan.

Tää on tosi jännä, koska ei mulla esim. dieetilläkään ole ikinä tullut tätä fiilistä. Ehkä se johtuu tosta kesästä ja hyvästä musiikista, jota kuuntelen. Silloin tulee vaan mieleen, että nyt kyllä kädestä puuttuu se Mojito. 😀 Moni ei näistäkään puhu äänen, koska eihän nyt raskaana oleva saa tällaisia haaveilla. Itse olen vetänyt raskauden suhteen sen linjan täällä blogissa, että kerron kyllä aivan rehellisesti kaikki fiilikset ja tuntemukset.

Ajattelin kyllä tänä kesänä testata alkoholitonta Mojitoa jossain terassilla! Tulee mieleen ihan viime kesän Alicanten matka herra x:n kanssa. 🙂

Jos ette silloin lukeneet Alicanten matkakuulumisia, niin pääsette lukemaan ne tästä.

Viime kesänä kun mentiin extempore herra x:n kanssa hietsun kallioille kuuntelemaan Jazzia ja ottamaan lasilliset. 🙂

 

johannavaris

2 vastausta artikkeliin “Kun Tekis Mieli Riipasta”

  1. Hei, täälläkin ollaan raskaana, itseasiassa jo yli lasketunajan – voin kertoa, että etenkin lopussa odottavan aika on piiiitkä. Mut niin, piti vinkata, että somersbyn alkoholiton omppusiideri on tosi hyvää. Suosittelen esim juhannusjuomaksi 🙂

  2. Ei kyllä näin saisi sanoa, mutta en kyllä pystyis olla 9 kuukautta juomatta. Kielletty hedelmä houkuttelee liikaa. No en kyllä muutenkaan oo äitityyppi. Koska alkoholi ja raskaus ei kuulu yhteen. En voisi antaa itelleni anteeksi, jos lapsi ois vammainen. Vaikka syy ei olisi se yksi olut tai viinilasi. Ennen lääkärit kyllä kehotti ottaa konjakkia ennenaikaisiin supistuksiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 4
Tykkää jutusta